Suomi 1918 -korttipeli

Suunnittelin ja toteutin Suomi 1918 -korttipelin graafisen ilmeen, mutta varsinaisessa pelisuunnittelussa minulla ei ollut osaa eikä arpaa. Testausvaiheessa pelistä kerättiin kommentteja ja parannusehdotuksia useammilta vapaaehtoisilta. Ainakin itse olen lopputulokseen tyytyväinen sekä ulkoasun että pelimekaniikan suhteen, mutta tarvittaessa seuraavaan painokseen voidaan palautteen perusteella vielä muutoksia tehdä.

Pieniä koe-eriä painettiin Tredussa Hervannassa (kiitos Simo!), mutta valmiit kortit tilattiin Suomen Kolibrilta. Hieman yllättävää oli se, että pelikortteja omilla kuvilla ei saa aivan helposti tilattua, ainakaan jos painosmäärä ei ole heti 1000 pakkaa tai enemmän. Omakustanteelle se oli aivan liian suuri erä. Pienempiin eriin kykenevistä kirjapainoista saa mielellään vinkata, sillä jotenkin tuntuisi loogiselta asioida suoraan painotalon kanssa.

Vaikka kortteja ei ole pakassa kuin 49 kappaletta, oli sopivien kuvien etsiminen työlästä. Tässä toki pelisuunnittelija teki myös suuren työn. Aikakauden kuvia on tosin useammilla nettisivuilla ladattavissa  oikeuksilla, jotka mahdollistavat myös kaupallisen käytön. Omasta mielestäni parhaat lähteet olivat Helsingin kaupunginmuseon helsinkikuvia.fi ja Vapriikin kuva-arkiston sisällissotakokoelma. Finna.fi-sivuston kautta löytyi paljon muidenkin museoiden ja arkistojen materiaalia, mutta valitettavasti monet näistä kuvista olivat todella heikkolaatuisia tai niiden päälle oli laitettu käytön estävä vesileima. Erityisesti jälkimmäinen seikka ihmetytti, sillä oikeudet käyttöön oli annettu, mutta silti kuva oli pilattu.

Korttien taittamisessa käytin hyväksi InDesignin data merge -ominaisuutta (suom. tietojen yhdistäminen). Tähän kannattaa tutustua, jos olet tekemässä tuotetta, jossa tausta pysyy samana, mutta kuva ja teksti vaihtuvat. Tosin käsityön osuus oli tässä tapauksessa silti melko suuri, sillä kaikki kuvamateriaali ei ollut heti käytettävissä.

Nettisivujen tekemisestä minulla on taittohommia huomattavasti vähemmän kokemusta, mutta pelille tein kotisivut WordPressillä. Melko yksinkertaista puuhaa WordPressin säätäminen loppujen lopuksi  on, mutta teemakohtaiset erikoisuudet saattavat aiheuttaa aloittelijalle turhia vaikeuksia. Käykää tutustumassa nettisivuihin osoitteessa www.suomi1918.fi ja ostakaa myös korttipeli. Nettisivuilla on verkkokauppa, mutta lisäksi peliä myyvät Tampereella Työväenmuseo Werstaan  ja Vapriikin museokaupat sekä Laukontorin antikvariaatti. Ensimmäisestä painoksesta tuskin riittää pakkoja kaikille halukkaille, joten kannattaa toimia nopeasti.

 

Pyton-kurssit opettajien yhteistyönä

Pyton-verkkokursseja olen tehnyt töissä yhteistyössä opettajien ja muiden kollegojen kanssa. Tarkempaa tietoa löytyy Tredun kehittämisen blogista. Yläpuolelta löytyvä esittelyvideo on tehty Adobe Sparkilla, mikä on ihan kätevä työkalu nopeaan videotuotantoon. Tosin melko pian itseäni alkoi ärsyttää se, ettei kaikkia tekstejä päässytkään helposti muokkaamaan ainakaan valmiita pohjia käyttäessä.

Kasetin kannet Martti Servo & Napanderille

Joteskii Groteskii -levy-yhtiön Nike ehdotti, että tekisin kannet Martti Servo & Napanderin kasettiin. Kun vielä keskustelussa nousi esiin, että tyylillisesti haetaan ns. huoltoasemakasettien ilmettä, lupauduin luonnollisesti tehtävän ottamaan vastaan.

Niken kuvaillessa kasetin ulkoasua aloin hieman epäillä, että mitäköhän siitä oikein tulee. Mutta voi minua heikkouskoista! Kasetti on aivan törkeän hieno ja juuri sellainen kuin pitikin.

Tämä on 20-vuotisjuhlajulkaisu Martti Servo & Napanderin levystä Jälkijunassa 13 Suurinta. Myös vinyyli alkuperäisellä kansikuvalla on julkaistu. Mikäli haluat oman kasettisi, kannattaa toimia nopeasti. Erä on vain 100 kappaleen suuruinen.

 

Logon suunnittelu: Pyton

Tampereen seudun ammattiopistossa Tredussa suunnitellaan parhaillaan pakollisten yhteisten tutkinnonosien (PYTO) opettamista netissä (N). Niinpä tein tälle projektille Pyton-logon, jota on tarkoitus käyttää ainakin moodlessa kurssin tunnuksena. Toivottavasti tämän käärmeen näkeminen ei tulevaisuudessakaan herätä opiskelijoissa suunnatonta pelkoa ja ahdistusta.